Jauhelihakebakot, jalapeno-kermaviilikastike, timjami-mozzarella

..ja lohkoperunat. Niistä oli sunnuntaipäivällinen koottu. 
Esikoiseni tappoi aikaa tietokoneella tylsistyneen näköisenä joten nakitin hänelle salaatinteon. ;)

Kebakoissa oikaisin sen verran että kepit jäivät pois. Jalapenokastikkeen piti olla alunperin valkosipulinen mutta valkkarit olivatkin loppu :O Toisaalta parempi niin, kastike oli oikein maukasta ja kivan polttavaa.
Mozzarellassa tulee käytettyä yleensä basilikaa, tällä kertaa käytin kuitenkin timjamia. Tuorehan olisi aina parempi mutta ei ole tullut ostettua sitä nyt.




Jauhelihakebakot

500g naudan jauhelihaa
1 dl meiran maustettua korppujauhoa
2 dl vettä
1 muna
1 sipuli
mausteet: pippuri, paprikajauhe, mustapippurijauhe 

- Turvota korppujauhot veteen. 
- Kuullota sipulit pannulla öljyssä, lisää hieman jäähtyneenä korppujauhoseokseen. 
- Yhdistä loppujen aineksien kanssa ja anna maustua n. 30 minuuttia. 
- Muotoile pellille pötkylöiksi, paista 200 asteessa 20-30 minuuttia



Timjami-mozzarella

- Viipaloi mozzarella, ripottele pinnalle timjamia ja kaada päälle oliiviöljyä. 
Laita jääkaappiin vähintään 30 min ennen tarjoilua



Jalapeno-kermaviilikastike

1 prk kermaviiliä
½ prk smetanaa
½ punasipuli
jalapenorenkaita maun mukaan
ripaus suolaa ja sokeria
cayennejauhetta

- Silppua punasipulit sekä jalapenorenkaat. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja laita jääkaappiin maustumaan. Tarjoa jauhelihakebakkojen kanssa.




Jälkkärinä meillä oli Sitruuna-lakritsijäätelöä. En ole mikään järinsuuri jäätelöfani mutta tätä piti ottaa ihan lisää!




Mulla oli täällä hetken aikaa kriisi. Ruokaohjekriisi nimittäin. 
Pähkäilin että laitanko ruokaohjeita tänne enään ollenkaan? Lukeeko niitä kukaan? Onko minulla oikeasti tähän kaikkeen aikaa? 
Lopulta tulin siihen tulokseen että aion laittaa niitä jatkossakin, luen ainakin minä itse. Joskus on kiva lukea vanhoja juttuja kun taas muistaa mikä on ollut juuri sinä päivänä meininki ja mitä on tullut syötyä ja kokeiltua. Ja ennenkaikkea niistä on jokin mielipide täällä ylhäällä, toisinkuin reseptivihkosessa. 
Ja kyllä, aikaa saa aina nipistettyä jostakin jos vain niin tahtoo! 




9 kommenttia:

  1. Kiva annos, ja varsinkin jalapenokastike kuulostaa mielenkiintoiselta. Tykkään hirveästi chileistä. En olekaan koskaan ymmärtänyt noita jalapenorenkaita käyttää tuolla tavalla, joten kiitokset vinkistä.:) Ja ilman muuta ruokaohjeita myös! Minä ainakin luen myös niitä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! Se oli muutaman päivän "kriisi" se, nyt taas uutta intoa täynnä ;)
      Chili-fani minäkin, vielä kun osaisi itse kasvattaa..
      Jalapenorenkaita tulee välillä silputtua makaronisalaatinkin sekaan, siitä tuli mieleeni tämäkin kastike. Tuo kivaa potkua :)

      Poista
  2. Täällä kanssa luetaan ja kopioidaan ohjeita!

    VastaaPoista
  3. Älä vaan lopeta nyt kun minäkin löysin tieni tänne!!! :)

    VastaaPoista
  4. Älä vaan lopeta nyt kun minäkin löysin tieni tänne!!! :)

    VastaaPoista
  5. kyllä niitä luetaan,usko pois...välillä tulee ''kriisi''että lukeeko tosiaan joku ohjeita/tekemisiäni,mutta sen aiheuttaa yleensä se ''hiljaisuus''blogissa,ainakin minulla...eli jos ei kommentteja tule,niin helposti luulee ettei kukaan jaksa lukea juttujani.Onko sitten sinulla näin,minulla on ;) jatka vain samaan malliin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! :)
      Ehkä se on juuri noin, "hiljaisuuden" voi käsittää välillä väärin.
      Vuodatuksen aikoina olin välillä ihan yllättynyt kun sain kommentin tai sähköpostin jossa toivotettiin mukavaa joulua tms, ja kiitetään ohjeista ja että on vuosia seurannut blogiani mutta ei ole vain aiemmin kommentoinut mitään.
      Se lämmittää kyllä mieltä ja tosissaan tsemppaa jatkamaan! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...