BBQ-kastike

Hei ihanat pitkästä aikaa. Onkin ollut jo kova halu päästä taas kirjoittelemaan tänne mutta oli pieniä teknisiä ongelmia jotka onneksi nyt on selvitelty, jes! Tässä välissä on tietenkin kokkailtu ja leivottu kaikenlaista, käyty Virossa lomareissulla ja kuvia on kamera pullollaan. Tässä hiljalleen niitä alan tiputtelemaan tännekin. 

Lomareissulla meillä oli vieraita ja grillasimme mm. kanaa ja naudan ulkofilettä. Kokemukseni lihankäsittelystä on aika pieni, ja olinkin helpottunut kun miesväki hoiti tuon puolen. Marinoi ja grillasi. Minä hoidin kaiken muun syötävän ja juhannussapuskoita tulikin hääräiltyä viitisen tuntia. Yksi mitä tein, oli tämä Onko nälkä?-blogista löytämäni bbq-kastike. En ole ikinä sellaista tehnyt ja kun muistelin niin aika satunnaisiin kertoihin on jäänyt myös sellaisen maisteleminenkin. Mutta ei enään. Pidin kastikkeesta kuten muukin porukka, seuraavana aamuna tuli hyvät aamiaisleivät kun laittoi päälle grillailusta jääneitä kanan- ja naudanpihviviipaleita ja tätä bbq-kastiketta. Kastike oli myös aika vaivaton tehdä, ja innostuinkin tästä sen verran että aion kokeilla myös muita makuja. :)




Hipster Cowboy
( n. 3 dl )

1 tl ancho-chilijauhetta
1 tl cayennejauhetta
1 tl savupaprikajauhetta
1 tl juustokuminaa
1 tl sipulijauhetta
1 tl valkosipulijauhetta
2 tl savusuolaa
1 tl vastarouhittua mustapippuria
1 tl oreganoa
1 tl worchestershire
½ dl punaviinietikkaa
½ dl fariinisokeria
2,5 dl paseerattua tomaattia
2,5 dl  vahvaa nokipannukahvia

- Freesaa kaikki mausteet lukuunottamatta oreganoa öljyssä. Anna kiehahtaa.
- Lisää sitten loput ja anna kiehua paksuksi tai kunnes on n. 3dl jäljellä. Siivilöi varmuuden vuoksi. 



4 kommenttia:

  1. Ihastuin itsekkin tähän kastikkeeseen, namskis :)
    Sateiset lomasäät on laittanut ruokailut ja lomasuunnitelmat uusiksi, mutta onneksi ei olla sokerista ja vielä on kesää jäljellä. Oikein mukavaa kesää teitin poppoolle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei olla sokerista ja onneksi ne helteet nyt sitten alkoikin! Näistä on otettava kaikki irti!

      Oikein hyvää kesää myös sinne teille! :)

      Poista
  2. Voih, pitääpä kokeilla. Olis varmaan miehenkin mieleen!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...